Millaisia ovat parhaat työpaikat?

Parhaita työpaikkoja yhdistää viisi tekijää, joiden toteuttamisessa ykköset ovat onnistuneet poikkeuksellisen hyvin.

Miksi DNA, Nitor ja Koti Puhtaaksi ovat parhaita työpaikkoja?

Vuoden 2019 Suomen parhaat työpaikat -listan ykkössijoille eri kokoluokissa sijoittuneet DNA, Nitor ja Koti Puhtaaksi Oy todistavat, että hyvä ja menestyvä työpaikka pystytään rakentamaan organisaation koosta ja toimialasta riippumatta. Parhaita työpaikkoja yhdistää viisi tekijää, joiden toteuttamisessa ykköset ovat onnistuneet poikkeuksellisen hyvin. Nuo tekijät on avattu tämän jutun lopussa.

Pienten organisaatioiden ykkösen, siivousalan toimija Koti Puhtaaksi Oy:n menestys pohjautuu ihmisiin. Ihmisten arvostus ja henkilöstötyytyväisyys mahdollistavat halutun asiakastyytyväisyyden toteutumisen. Koti Puhtaaksi on onnistunut erityisellä tavalla osallistamaan henkilöstöä koko yrityksen kehittämiseen. Ihmisiltä kysytään jatkuvasti, miten toimintaa tulisi kehittää ja missä asioissa voidaan parantaa. Näistä käydään yhteistä keskustelua eri kanavissa, jotta jokainen voi ottaa osaa ja vaikuttaa asioihin – oli kyse sitten pienistä arjen parannuksista tai jopa koko yritystä koskevista kehitysideoista. ”Työ on voimaa ja yhteistyö ylivoimaa” -motto kuvastaa osuvasti yhteistyön merkitystä.

Suurten organisaatioiden ykkönen DNA on onnistunut rakentamaan vahvan yrityskulttuurin, jonka peruspilarit ovat heidän arvonsa: nopea, mutkaton ja rohkea. Henkilöstö on vahvasti mukana kaikessa kehittämisessä ja onnistuneen muutoksen takana on yhteistyö henkilöstön kanssa. Johdon ja henkilöstön välinen aktiivinen vuorovaikutus rakentaa luottamusta ja yhteistä ymmärrystä. DNA:n luottamuksen ilmapiiriä ilmentävät vastuu ja vapaus sekä joustavat tavat tehdä töitä kunkin elämäntilanteeseen sopivalla tavalla. Tätä todentaa erityisesti DNA:n saama tunnustus Suomen ensimmäisenä perheystävällisenä pörssiyhtiönä.

Keskisuurten organisaatioiden ykkössijan uusinut digitaalinen insinööritoimisto Nitor sai viime vuonna tunnustuksen Euroopan toiseksi parhaana työpaikkana ja erityispalkintona Better for People -tunnustuksen. Tämä todistaa, että liiketoimintaa kehitetään onnistuneesti ja tuloksellisesti ihmiset edellä. Jokainen nitorilainen nähdään yksilönä ja ihmisiä tuetaan yksilöllisten tarpeiden mukaan, jotta he pystyvät ja haluavat antaa parhaansa työssään. Ihmisistä huolehtiminen on liiketoiminnasta huolehtimista – yrityksen kasvun ja kehittymisen mahdollistaa nitorilaisten kasvu ja kehittyminen.

Jokainen organisaatio voi olla yksi parhaista. Tärkeintä on kääriä hihat ja ryhtyä töihin entistä paremman työpaikan rakentamiseksi.

Parhaista työpaikoista nousee esiin viisi yhdistävää tekijää

  1. Ylin johto on sitoutunut entistä paremman työpaikan rakentamiseen.
    Johtaminen nähdään palveluammattina: johdon tärkein tehtävä on saada ihmiset onnistumaan työssään ja antamaan parhaansa.
  2. Luottamus toiminnan perustana.
    Johdon ja henkilöstön välistä luottamusta rakennetaan kaikessa arjen kommunikaatiossa ja teoissa. Muistisääntönä voi pitää kysymystä: ”Rakentaako oma toimintani tai viestintäni luottamusta vai ei?”
  3. Ihmisten merkitys menestymisessä.
    Jokainen organisaatio elää ihmisten kautta. Ihmiset mahdollistavat tavoitteiden ja strategian toteutumisen, joten heille pitää tarjota parhaat mahdolliset eväät tavoitteiden saavuttamiseksi.
  4.  Vahvat, arjessa elävät arvot.
    Arvot ohjaavat arjen tekemistä ja päätöksentekoa mahdollistaen ymmärrettävän, yhdenmukaisen ja ennustettavan toiminnan.
  5.  Systemaattinen ja pitkäjänteinen kehitystyö.
    Hyvä työpaikka ei tapahdu, vaan se tehdään – yhdessä. Onnistunut kehitystyö ja muutos yhdessä ihmisten kanssa sitouttaa, rakentaa luottamusta, osoittaa arvostusta ja mahdollistaa yhteisen ymmärryksen.

Liity sisäpiiriläiseksi ja vastaanota uusinta tutkimustietoa ja uutisia yrityskulttuurista

"*" näyttää pakolliset kentät