Työelämä 2020 -hanke – Yhdessä Euroopan parhaaksi
Tulevaisuuden työpaikkoja ja yrityskulttuuria rakennetaan yhdessä. Luottamus työpaikkojen pääomana on avainasemassa, jotta tavoitteeseen päästään.
Yksi iso suomalaisen työelämän kehittämisen projekti on tulossa päätökseensä, kun 2013 alkunsa saanut Työelämä 2020 -hanke lähestyy loppuaan. Hankkeen yhteisenä visiona on ollut luoda Suomeen Euroopan paras työelämä vuonna 2020.
Mistä Työelämä 2020 -hankkeessa on kyse?
Hankkeen sisällä muun muassa luotiin suomalaisen työelämän arvot – tarkoitus, luottamus, sinnikkyys ja rohkeus – sekä julkaistiin raportti suomalaisen johtamisen tilasta. Luottamus työelämän tärkeimpänä pääomana sai oman teemavuotensa, jonka aikana järjestettiin kaksi luottamusaiheista foorumia, selvitettiin miten hankkeen työelämätoimijat edistävät luottamusta suomalaisessa työelämässä sekä tuettiin työpaikkoja luottamuksen edistämisessä työtiimeille suunnatun Luottamustunti-työkalun avulla.
Paljon siis tehtiin ja hienoja asioita saatiin aikaan. Kansallisella tasolla näyttääkin siltä, että suomalainen työelämä voi tänä päivänä melko hyvin. Hankkeen päättyessä työ suomalaisen työelämän kehittämiseksi jatkuu toki vahvana edelleen.
Hankkeen 13.3.2019 järjestetyn juhlaseminaarin yhteydessä julkaistiin Työ- ja elinkeinoministeriön Yhdessä Euroopan parhaaksi -julkaisu, jonka kautta pääsee tutustumaan myös hankkeen muihin julkaisuihin. Lue julkaisu tästä. Juhlaseminaarissa kommentaattorina toimi myös Great Place to Work Suomen toimitusjohtaja Katriina Grönqvist.
Luottamus on työelämän tärkeintä pääomaa.