Mittaa oikeita asioita
Great Place to Workin avulla Koti Puhtaaksi on saanut yrityskulttuurinsa kehittämiselle kaivattuja raameja. Kehitystyö on tuottanut tulosta ja Koti Puhtaaksi on saavuttanut alallaan maineen hyvänä työpaikkana.
Koti Puhtaaksi Oy on puhdistusalan yritys, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta astetta onnellisempi paikka elää. Great Place to Workin avulla Koti Puhtaaksi on saanut yrityskulttuurinsa kehittämiselle kaivattuja raameja. Kehitystyö on tuottanut tulosta ja Koti Puhtaaksi on saavuttanut alallaan maineen hyvänä työpaikkana.
Vuonna 2011 perustettu Koti Puhtaaksi toimii tällä hetkellä Tampereella ja Helsingissä. Yritys työllistää yhteensä noin 40 henkilöä.
– Kun lähdimme yhteistyöhön Great Place to Workin kanssa, odotimme nimenomaan saavamme vertailupohjaa siihen, mihin asetumme työkulttuurimme suhteen, muistelee toimitusjohtaja Saana Tyni.
– Yrityskulttuurin kehittäminen, työhyvinvointi ja ihmisten viihtyminen työssään ovat aina olleet meille sydämen asioita. Se, että saisimme Great Place to Workin avulla tietää missä mennään, oli todella motivoiva ajatus, Tyni jatkaa.
Raamit ja mittarit työyhteisön kehittämiselle
Tyni kokee, että Great Place to Work on vastannut heidän tarpeisiinsa todella hyvin. Käytännössä Great Place to Work on ulkopuolisena toimijana antanut kehitystyölle raamit ja aikataulut.
– Yksi konkreettinen hyöty Great Place to Workin kanssa tehtävästä yhteistyöstä on se, että henkilökunta on nyt ehdottomasti entistäkin sitoutuneempaa. Olemme huomanneet myös sellaisen hauskan jutun, että muista alan yrityksistä hakeutuu työntekijöitä meille jatkuvasti töihin. Mitä ilmeisimminkin maineemme on kiirinyt, Tyni naurahtaa.
– Suosittelen yhteistyötä Great Place to Workin kanssa kaikille yrityksille, joilla on työntekijöitä. Se antaa raamit työyhteisön kehittämiselle. Meidän mottomme on “mittaa, mittaa, sitä saat mitä mittaat.” Näin ollen Great Place to Work mittaa juuri niitä oikeita asioita, jotka vievät työyhteisöjä selkeästi oikeaan suuntaan, Tyni toteaa.