Aidosti hyödylliset tulokset ohjaavat kehitystä

Uskomme siihen, että kun pidämme ihmisistä huolta, niin he pitävät sitten huolta meidän asiakkaistamme.

Henkilöstötietojärjestelmiin ja palkkahallinnon asiantuntijapalveluihin erikoistunut Integrata haluaa olla työpaikka, jossa kaikki työntekijät viihtyvät. Kulttuurin ja erilaisten toimintamallien kehittämisen avuksi on kaikilla Integratan työntekijöillä teetetty Great Place To Workin Trust Index -kysely ja itse organisaatiossa Culture Audit -arviointi. Aidosti hyödylliset tulokset ovat auttaneet ohjaamaan tekemistä oikeaan suuntaan.

Integratan tarina sai alkunsa vuonna 2008, kun kolme entistä kollegaa päättivät luoda  yhdessä sekä itselleen että tuleville työntekijöilleen hyvän työpaikan. Tällä hetkellä Integrata työllistää yhteensä 40 henkilöä kolmella eri paikkakunnalla.

– Touhuamme HR:n hiekkalaatikolla. Tarjoamme asiakkaille HR:ään liittyviä palveluita sekä tietojärjestelmiä. Palveluihimme kuuluvat palkkahallinnon palvelut, palkkahallintoatukevat tietojärjestelmäpalvelut sekä kokonaisvaltaiset konsultointipalvelut, kertoo Integratan toimitusjohtaja Riku Heinonen.


Kattavampi kokonaiskuva henkilöstömäärän kasvaessa

Great Place to Workin ja Intergratan yhteistyö alkoi vuonna 2016, kun Integratan toiminta oli kasvanut vauhdilla siten, että yritys työllisti yli 20 henkeä. Toiminnan ja kulttuurin kehittämiseksi haluttiin työntekijöiltä saada kattavampi kuva siitä, mitä tehtiin oikein ja mitä olisi syytä jatkossa kehittää.

– Halusimme saada tiimiläisiltä signaalia siitä, mitä meillä tapahtuu ja mitä pitäisi tapahtua. Olimme todenneet myös sen, että henkilömäärän kasvaessa kaikkien kanssa ei enää pystynytkään viettämään aikaa ja keskustelemaan kasvotusten niin paljon kuin olisi ehkä halunnut, Heinonen muistelee.

– Uskomme siihen, että kun pidämme ihmisistä huolta, niin he pitävät sitten huolta meidän asiakkaistamme.

Lue myös kuinka parhaat työpaikat kehittyvät ja kasvavat.

Liity sisäpiiriläiseksi ja vastaanota uusinta tutkimustietoa ja uutisia yrityskulttuurista

"*" näyttää pakolliset kentät