Suomen Parhaat Työpaikat 2022 on julkaistu!
Great Place to Work® on julkaissut vuoden 2022 Suomen Parhaat Työpaikat. Suomen Parhaat Työpaikat -lista perustuu henkilöstötutkimuksissa mitattuun työntekijäkokemukseen sekä kvalitatiiviseen arviointiin organisaation kulttuurista ja johtamisesta. Parhaat Työpaikat -lista julkaistiin tänä vuonna 20. kertaa.
Parhaiden Työpaikkojen voittava strategia
Ne organisaatiot, jotka ovat toiminnassaan osoittaneet muutos- ja reagointikykyä muuttuvassa maailmassa, ovat perustaneet toimintansa yhä vahvemmin jatkuvaan kommunikointiin ja tiiviiseen yhteistyöhön. Haastavina aikoina voittava strategia on ollut psykologiseen turvallisuuteen panostaminen. Sen myötä ihmiset tuntevat olonsa turvalliseksi ja uskaltavat nostaa esiin myös huoliaan. Yksilötasolla tämä näkyy stressin vähentymisenä ja työtyytyväisyyden lisääntymisenä, jolloin työntekijät pystyvät keskittymään paremmin työnsä tekemiseen vallitsevasta epävarmuudesta huolimatta.
Luottamukseen perustuvan yrityskulttuurin rakentamisessa korostuu erityisesti arvot, johtamisen vaikuttavuus ja inhimillisen potentiaalin maksimointi.
1. Arvot
Suomen Parhaissa Työpaikoissa ollaan johdonmukaisia siinä, kuinka arvoja käytetään määrittämään, mitkä asiat ansaitsevat tunnustusta, positiivista huomiota tai juhlistamista. Merkille pantavaa on myös näyttö siitä, miten arvoja on käytetty päätöksentekoon epäsuotuisissa tilanteissa. Arvot vaikuttavat mm. siihen, miten toimitaan, kun yksilöt, ryhmät tai koko organisaatio tekevät virheitä. Arvojohdetuissa organisaatiossa on merkkejä siitä, että jopa riskejä ollaan valmiita ottamaan, jotta arvojen mukainen toiminta toteutuu.
2. Johtamisen vaikuttavuus
Oleellista on, että ihmiset voivat liittää päivittäisen työnsä strategiaan. Tämä edellyttää, että strategiaa eletään koko ajan todeksi ja siitä viestitään avoimesti johdon suunnasta kaikille organisaation tasoille. Samalla vuorovaikutus mahdollistaa sen, että työntekijät voivat antaa palautetta ja ehdottaa, miten organisaatio voi päivittää toimintojaan entistä paremmiksi.
Johtajuutta tarvitaan erityisen paljon haastavina ja epävarmoina aikoina. Aito kuuntelu ja kyky asettua toisen asemaan ovat johtamistaitojen keskiössä, ja ne vahvistavat luottamuksen ja psykologisen turvallisuuden toteutumista. Tavat toimia ja organisoitua ovat saattaneet muuttua lyhyessä ajassa paljonkin, mikä vaatii aiempaa enemmän johtamiselta. Lopulta ytimessä on se, miten onnistutaan luomaan yhteinen raamitus johtamiselle läpi organisaation.
3. Luottamus ja inhimillinen potentiaali
Suomen Parhaat Työpaikat ovat onnistuneet rakentamaan kulttuuria, jossa kaikki ihmiset tuntevat kuuluvansa organisaatioon. Näissä työpaikoissa on oivallettu, että yksilöt ovat ainutlaatuisia, kaikkine kokemuksineen ja kykyineen. Vastaamalla ainulaatuisiin tarpeisiin ja tunnistamalla osaaminen, on päästy tilanteeseen, jossa pystytään hyödyntämään kaikkien kokemusta ja kykyjä sekä näin parantamaan liiketoimintaa. Tämän lisäksi organisaatioissa, joissa onnistutaan maksimoimaan inhimillinen potentiaali, on ollut selkeä tahtotila ja kyky palkata, kehittää ja pitää talossa hyviä johtajia.
Suomen Parhaat Työpaikat 2022 on julkaistu!
Great Place to Work® on julkaissut Suomen Parhaat Työpaikat 2022 suomalaisen työn viikolla, 27. huhtikuuta. Listaa varten on tutkittu noin 160 organisaatiota Suomessa. Lista on jaoteltu kolmeen eri kokoluokkaan: pienten sarja (10-49 henkilöä työllistävät), keskisuurten sarja (50-249 henkilöä työllistävät), sekä suurten sarja (yli 250 henkilöä työllistävät organisaatiot).
Lue lisää vinkkejä parhailta Suomen Parhaat Työpaikat 2022 -raportista ja katso Suomen Parhaat Työpaikat 2022 -lista tästä!
Lataa raportti täältä.