
Tiketti Oy
Työntekijöistä sanoo, että tämä on kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka.
Yrityksen esittely
Tiketti Oy on Suomen suurin 1975 perustettu kotimainen lipunvälittäjä. Tiketti on vuosien aikana kehittynyt lipunvälityksen edelläkävijäksi ja tapahtumamarkkinoinnin asiantuntijaksi, jonka luovuus, osaaminen ja työkalut palvelevat tuhansia tapahtumia ympäri Suomen. Asiakkaitamme ovat muun muassa festivaalit, urheiluseurat, klubit, teatterit, messut, konserttitalot, kaupungit ja järjestöt. Tiketissä työskentelee monialainen joukko ammattilaisia tapahtumien yleisö- ja järjestäjäasiakaspalvelun, kehityksen, markkinoinnin, myynnin ja talouden parissa. Toimintaamme ohjaa ennen kaikkea rakkaus tapahtumia kohtaan. Tavoitteenamme on olla tapahtumajärjestäjän paras ystävä, jotta kokemuksia janoavat ihmiset löytävät tiensä elämysten äärelle. Välitämme ihmisistä, ympäristöstä ja yhdenvertaisuudesta. Tiketti on yksi Tapahtumateollisuus Ry:n perustajajäsenistä ja osakkaana musiikkialan tärkeimmässä ammattilaistapahtumassa Music X Mediassa.
Henkilöstö
53
Toimiala
Lipunvälitys ja tapahtumamarkkinointi
Pääkonttori
Helsinki
Henkilöstö
Demografiset tiedot tässä osiossa (ikä ja työsuhteen kesto) ovat organisaation itse toimittamia.
Ikä
Työsuhteen kesto
Työntekijäkokemus
Trust Index™ -henkilöstötutkimuksella mitattu työntekijäkokemus verrattuna tyypilliseen suomalaiseen yritykseen.
Lue lisää100% Tiketti Oy:n työntekijöistä sanoo yrityksen olevan kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka. Tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä vastaava luku on 38 %.
Lähde: Suomalaisen työelämän tila -tutkimus 2022 & Great Place to Work Trust Index -henkilöstötutkimus 2021-2022.
Täällä ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti sukupuolesta riippumatta
Johtajamme toimivat organisaation arvojen mukaisesti
Meillä on erityisiä ja ainutlaatuisia etuja.
Organisaatioon tullessaan uudet työntekijät tuntevat itsensä tervetulleiksi.
Täällä voin olla oma itseni.
Työntekijöiden kommentteja
"Tiketissä on poikkeuksellisen hyvä yhteishenki, mikä näkyy siten, että ihmiset viihtyvät yhdessä sekä töissä että vapaa-aikana, osastorajoista, iästä ja muista ominaisuuksista riippumatta."
"Ihmiset! <3 En edes voi ymmärtää, miten yhteen työpaikkaan onkin saatu kaikki hyvät- ja ammattitaitoiset ihmiset töihin. Erityiseksi työpaikkamme tekee myös se, että täällä oikeasti tehdään töitä arvojen mukaisesti."
Elämää Tiketissä


