MTB-Siivouspalvelu on Suomen Paras Työpaikka 2026 keskisuurten organisaatioiden sarjassa
MTB-Siivouspalveluiden yli 35-vuotias perheyhtiötausta näkyy siinä, miten monikansallisesta, noin 200 hengen henkilöstöstä on onnistuttu rakentamaan yksi työperhe. Monikulttuurisuus ja yhteisöllisyys koetaan aidosti rikkautena – ei vain sanoina, vaan arjen tekoina. Tämä näkyy myös tutkimustuloksissa: 97 % työntekijöistä kokee, että heitä kohdellaan tasa-arvoisesti riippumatta syntyperästä.
Siivousalalla, jossa työntekijät jäävät monessa yrityksessä helposti kasvottomiksi, MTB erottuu edukseen. Ihmiset tunnetaan henkilökohtaisesti ja yhteyttä pidetään aktiivisesti, vaikka työ on luonteeltaan itsenäistä ja usein yksin tehtävää. Yhteisöllisyyttä rakennetaan myös työn ulkopuolella – toimitusjohtaja järjestää henkilöstölle esimerkiksi rapujuhlia kotonaan. Pienet, mutta merkitykselliset teot ovat osa kulttuuria: työntekijöitä muistetaan pikapalkkioin, syntymäpäivä ja joululahjoin, ja osa yrityksen tuloksesta jaetaan palkkiorahaston kautta. Työntekijät kuvaavat kulttuuria poikkeuksellisen huolehtivaksi: “Kukaan ei unohda työntekijöiden syntymäpäivää, vaikka meitä on noin 200. Tämä työpaikka pitää todella hyvää huolta työntekijöistään.”

Oikeat ihmiset oikeissa kohteissa
MTB:llä ymmärretään, että siivoustyö ei ole yksi ja sama tehtävä kaikissa ympäristöissä. On eri asia työskennellä palvelulaitoksessa kuin toimistokohteessa. Yrityksessä panostetaan työntekijöiden vahvuuksien tunnistamiseen ja siihen, että heidät sijoitetaan heille parhaiten sopiviin asiakaskohteisiin. Tämä tukee sekä työn laatua että työntekijöiden jaksamista ja motivaatiota.
Siivoustyö vaatii ammattitaitoa, huolellisuutta ja itsensä johtamisen kykyä eikä se sovi kaikille. MTB:llä rekrytoinnissa pyritään tunnistamaan paitsi osaaminen, myös se, sopiiko hakija työn luonteeseen ja yrityksen toimintatapoihin. Esihenkilöiden rooli on keskeinen: heidän tehtävänään on olla aidosti perillä siitä, mitä työntekijöille kuuluu arjessa.
Vapaus, vastuu ja luottamus
MTB:llä työntekijöille annetaan vapautta ja vastuuta, mutta samalla korostetaan, että viimeinen vastuu on aina johdolla. Kun ihmisille annetaan mahdollisuus tehdä päätöksiä ilman pelkoa rangaistuksesta, se lisää luottamusta ja rohkaisee itsenäiseen työskentelyyn.
Tämä näkyy myös tutkimustuloksissa:
- 96 % työntekijöistä kokee, että MTB:llä rohkaistaan kokeilemaan uusia ja parempia työskentelytapoja lopputuloksesta huolimatta
- 95 % kokee, että johto ymmärtää työnteon inhimillisyyden ja sen, että virheitä voi sattua
Kulttuurissa korostuu ajatus siitä, että virheistä opitaan yhdessä – ei syyllistäen, vaan tukien.

Yhteiskuntavastuu ja alan siistiminen
Asiakkaidensa tilojen lisäksi MTB haluaa siivota koko toimialaa. Yritys on ottanut vastuullisen edelläkävijän roolin alalla, jossa väärinkäytökset nousevat valitettavan usein esiin. Se, mitä tehdään yrityksen sisällä, tehdään näkyväksi myös ulospäin.
MTB on laatinut Tiedä oikeutesi -käsikirjan, johon on koottu siivousalan työntekijöiden oikeudet Suomessa. Käsikirja toimii myös työkaluna yhteistyökumppaneille, kuten henkilöstövuokrausyrityksille, ja auttaa varmistamaan toiminnan laatutason koko verkostossa. Tutkimuksessa 98 % työntekijöistä kokee, että tavat, joilla MTB vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan, ovat hyviä.
Yritys on myös valmis tekemään vaikeita päätöksiä ja päättänyt yhteistyön kohteissa, joissa työntekijöitä on kohdeltu epäasiallisesti. Toimitusjohtaja Mia Backström kiteyttää asian näin:
“Joskus siivoojia kohdellaan niin, että sydäntä raastaa. Meidän tehtävä on huolehtia, ettei sydäntä raasta, kun tulee töihin.”
MTB:llä sosiaalinen vastuu tarkoittaa konkreettisesti sitä, että ihmisistä välitetään ja että heille myös maksetaan alan normitasoa paremmin. Asiakkaalle tämä näkyy luotettavana palveluna: kun työntekijöitä kohdellaan hyvin, he viihtyvät pidempään, asiakassuhteet pysyvät ja liiketoiminta kasvaa kestävällä tavalla.