Hoivatilat Oyj: ”Menestyäksemme työntekijöidemme on voitava erinomaisesti” – Tutustu sertifioidun yrityksen kehitysmatkaan

– Jokaisella työntekijällä on selkeät, motivoivat tavoitteet ja toimenkuva sekä mahdollisuus jatkuvaan kehittymiseen. Niistä muodostuu henkilöstöjohtamisen ydin Hoivatiloilla, kertoo yhtiön lakiasiainjohtaja Anna Saarinen.

Saarinen tuli taloon noin vuosi sitten ja on vastannut HR-asioista alkutalvesta lähtien. Hän toteaa, että hyvän työpaikan rakentaminen on jatkuvaa työtä. Sen tukena Hoivatiloilla on käytetty jo usean vuoden ajan Great Place To Workin henkilöstötutkimusta. Tutkimuksen mukaan Hoivatilojen työntekijöistä suurin osa – 96 prosenttia – kokee työpaikkansa olevan kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka. Tyypillisesti suomalaisessa yrityksessä näin ajattelee 39 prosenttia työntekijöistä.

– Menestyäksemme meidän on huolehdittava siitä, että työntekijämme voivat hyvin, jopa erinomaisesti. Laadukas henkilöstötutkimus auttaa kirkastamaan, miten toimenpiteitä kannattaa kohdistaa. Kun tutkimus, tulosten analysointi ja kehittäminen ovat vuotuinen rutiini, pystytään tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuuteen pureutumaan, Anna kertoo. 

Hoivatilojen organisaatiokulttuurin rakentamisessa keskitytään psykologiseen turvallisuuteen ja avoimeen, luottamusta ruokkivaan ilmapiiriin. Oleellista on myös kulttuuriin sopivien ihmisten palkkaaminen. On tärkeää, että jokainen saa olla oma itsensä, eikä epäonnistumisia tarvitse pelätä. Myös moka on mahdollisuus oppia.  

Tarve sukeltaa henkilöstön kokemuksiin

Hoivatiloilla uskotaan vakaasti siihen, että asiantuntijayritys on juuri niin hyvä, kuin siellä toimivat työntekijät ovat. Jos työntekijäkokemusta ei mitattaisi, olisi kaikki kehittäminen hankalampaa. 

– Mittaamiseen on valittu juuri Great Place To Workin Trust Index™ -tutkimus, koska henkilöstökokemuksesta halutaan saada syväluotaava tietoa. Vain sellaisen pohjalta voimme tehdä kauaskantoisia liiketoimintapäätöksiä ja kehittyä yhä paremmaksi työpaikaksi, Anna kertoo. 

Anna jatkaa, että samalla saadaan tärkeää tietoa siitä, kuinka tyytyväinen henkilöstö on muihin suomalaisiin yhtiöihin verrattuna. Erinomainen työntekijöiden palaute on tuonut yritykselle Great Place To Work -sertifiointeja ja Suomen Parhaat Työpaikat -listasijoituksia, mikä heijastuu positiivisesti niin tunnettuuteen kuin työnantajakuvaankin.

Henkilöstötutkimus tarjoaa työnantajalle erittäin arvokasta tietoa, joten kyselyn tulokset jännittävät joka vuosi.

– Henkilöstön kokemuksiin sukeltaessa ei voi koskaan hävitä. Kaikki tulokset ovat arvokasta oppia, jotka ohjaavat meitä eteenpäin, Anna sanoo. 

Työkulttuuria kehitetään henkilöstötutkimuksen tuloksia hyödyntäen

Hoivatiloilla tulokset käydään ensin läpi johtoryhmässä Great Place To Workin asiantuntijan kanssa ja sen jälkeen koko henkilöstön kesken. Parantamisen paikat analysoidaan huolellisesti, minkä pohjalta määritetään sopivimmat kehittämisen keinot. 

Eräänä vuonna osaamisen kehittämisen mahdollisuudet olivat saaneet muita osa-alueita heikommat tulokset. Niinpä tehtiin tietoinen panostus koulutusohjelmiin ja luotiin jokaiselle henkilökohtaiset tavoitteet osaamisen kehittämiselle. Vuoden päästä sata prosenttia työntekijöistä oli sitä mieltä, että heille tarjotaan koulutusta tai muita mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen. On luonnollisesti palkitsevaa, kun tehtyjen toimenpiteiden vaikutukset näkyvät näin selkeästi tuloksissa.

– Tärkeintä on, että kun kerran kysyt, niin muistat myös kehittää. Hyvä työntekijäkokemus ja voittava työkulttuuri syntyy lukuisista pienistä ja suurista teoista, Anna alleviivaa. 

Kyselyssä voi jättää myös avoimia kommentteja ja toiveita itselle merkityksellisistä seikoista. Niitä voivat olla esimerkiksi hammashuolto työsuhde-etuna, työsuhdepolkupyörä, johtohenkilöiden roolien selkeyttäminen tai sporttihaaste, jolla voi tienata euroja viikoittaisella liikunnalla.

Hoivatilojen arvomaailmaan kuuluu kantavana ajatuksena se, että ihmisen elämä on kokonaisuus ja työ on vain yksi osa sitä. 

– Korostamme, että kun annat keskimäärin 8 tuntia päivästäsi täydellä sydämellä työllesi ja asiakkaiden palvelemiseen, niin loput saa ja pitää käyttää hyvällä omalla tunnolla omaan ja läheisten hyvinvointiin, Anna kertoo. 

Sopiva henkilöstötutkimustyökalu johdon ja HR:n pitkäaikaiseksi tueksi 

Great Place To Workin tutkimustyökalun avulla kysely, sen analysointi ja raportointi on helppoa pienemmilläkin HR-resursseilla. Anna suosittelee sitä jokaiselle organisaatiolle, jolla on halua kehittää työntekijäkokemusta ja johtamista:

– Kokemukset Hoivatiloilla osoittavat, että Great Place To Workin henkilöstötutkimus on erinomainen keino selvittää, miten työyhteisön ihmiset oikeasti jaksavat ja millä tasolla johtaminen on.

”En ole koskaan tavannut toista yrityskulttuuria, jossa toimitaan yhtä hienosti kuin täällä.”

– Hoivatilat Oyj:n työntekijä.

Onko nyt oikea hetki jutella lisää työntekijäkokemuksenne mittaamisesta tai oletko kiinnostunut Great Place To Work -sertifioinnista? Ota yhteyttä!

Lue lisää henkilöstötutkimuksesta täältä.

Hoivatilat Oyj on päiväkotien, koulujen, hoivan tilojen sekä palvelukortteleiden rakennuttamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen erikoistunut yritys. Henkilöstöä on reilu 30, joista kaikki sanovat, että töihin on mieluisa tulla, työpaikka tarjoaa erityisiä ja ainutlaatuisia etuja ja että johdon toimintapata on rehellinen ja eettinen.

Liity sisäpiiriläiseksi ja vastaanota uusinta tutkimustietoa ja uutisia yrityskulttuurista

"*" näyttää pakolliset kentät