Millaisella johtamisella Suomen Parhaat Työpaikat 2023 rakentavat hyvinvoivaa kulttuuria?
Great Place To Work® on julkaissut vuoden 2023 Suomen Parhaat Työpaikat™. Suomen Parhaat Työpaikat -lista perustuu henkilöstötutkimuksissa mitattuun työntekijöiden kokemukseen sekä kvalitatiiviseen arviointiin yrityksen kulttuurista ja johtamisesta. Tutkimuksen taustalla on yli 30 vuoden tutkimustyö hyvän työpaikan keskeisistä elementeistä. Parhaat Työpaikat -lista julkaistiin tänä vuonna jo 21. kertaa.
Menestyvä yrityskulttuuri
Hyvä johtaminen on tunnistettu tärkeimmäksi työntekijäkokemukseen vaikuttavaksi elementiksi. Keskeisimpänä Suomen Parhaiden Työpaikkojen johtamisesta nousee esiin tiivis yhteys, jonka johto on luonut organisaatioonsa. Tämä on vaatinut johtajilta ennen kaikkea tietoista valintaa tilanteessa, missä ulkoiset epävarmuudet huutavat huomiota.
— Jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä näiden organisaatioiden luottamuksen taso on pysynyt erittäin vahvana ja myös johtamisen viitekehys on pysynyt samana: Suomen Parhaat Työpaikat johtavat liiketoimintaansa yrityskulttuurinsa kautta, sanoo Great Place To Work® Suomen toimitusjohtaja Katriina Grönqvist.
Vuoden 2023 Suomen Parhaat Työpaikat koostuu tutuista kestomenestyjistä ja isosta joukosta ensikertalaisia useilta eri toimialoilta. Listaykkösinä palkittiin pienten yritysten sarjasta Hoivatilat Oyj, keskisuurten yritysten sarjasta LummeCo ja suurten yritysten sarjasta Savonia-ammattikorkeakoulu.
— Tämän vuoden Suomen Parhaat Työpaikat osoittavat, että yrityksen koosta, toimialasta tai sijainnista riippumatta, kulttuuri on se ajuri, joka rakentaa menestyksen, Grönqvist kiteyttää.
Hyvä ja onnistunut strateginen johtaminen
Suomen Parhaiden Työpaikkojen tulokset kertovat onnistuneesta strategisesta johtamisesta. Strateginen suunta on onnistuttu viestimään ja tavoitteet selkeyttämään. Huolimatta pandemian laukaisemasta etätyöstä, yli kolme neljästä työntekijästä on sitä mieltä, että strategian toteutuksen organisoinnissa on onnistuttu myös operatiivisella tasolla.
Syy Parhaiden Työpaikkojen menestyksellisen johtamisen ja tuloksien takana ei löydy johtamiskäytäntöjen tasolta, vaan niiden taustalta. Kyse on lähtökohtaisesti erilaisesta tavasta lähestyä organisaation toimintakyvyn maksimointia ja johtamisen roolia. Nämä näkökulmat ohjaavat, mihin johto keskittyy ja miten johtamista käytännössä tehdään.
Lue myös: Parhaiden työpaikkojen johtamiskäytännöt
Kestävä työnantajabrändi
Suomen Parhailla Työpaikoilla on kestävä, todellisuuteen pohjaava työnantajabrändi, sillä niiden omasta henkilöstöstä lähes kaikki (93 %) arvioivat työpaikkansa kokonaisuudessaan todella hyväksi. Kollektiivinen ylpeys omasta työstä ja yhteisöllisyyden kokeminen ovat merkittävä voimavara työpaikalla. Parhaissa Työpaikoissa oma henkilöstö toimii rekrytointiprosessin onnistumisen takuuna – heistä jopa 88 % on valmis suosittelemaan työpaikkaansa läheisilleen.
Suomen Parhaat Työpaikat ovat onnistuneet houkuttelevan työnantajamielikuvan kehittämisessä, mikä auttaa yritystä lyhentämään rekrytointiin käytettävää aikaa ja kustannuksia, vähentämään henkilöstön vaihtuvuutta, houkuttelemaan entistä parempia työntekijöitä ja minimoimaan henkilöstön vuokrauskustannuksia.
Pitovoima ja yhdenmukainen työntekijöiden kokemus
Monelle organisaatiolle työntekijöiden korkea vaihtuvuus on akuutti haaste ja keskustelu työntekijöiden pitovoimasta käy kuumana. Kuinka Parhaat Työpaikat onnistuvat pitämään työntekijänsä? Lukuisista tekijöistä keskeisimpänä niissä keskitytään ennen kaikkea tukemaan työntekijän yksilöllistä kasvua – niin ammattilaisena kuin ihmisenä, liiketoiminnan tilanteesta riippumatta. Mahdollisuus kasvaa ja kehittyä saa työntekijän valitsemaan työpaikkansa joka aamu uudelleen.
Suomen Parhaissa työpaikoissa työntekijöiden kokemus on yhdenmukainen läpi organisaation. Mitä vahvempi kulttuuri, sitä yhdenmukaisempi on henkilöstökokemus: eri organisaation tasoilla, eri tiimeissä, työrooleissa ja erilaisissa demografisissa ryhmissä. Parhaissa Työpaikoissa tehdään yksilöllistä johtamista yhdenmukaisella laadulla ja kulttuurin kehyksen määrittämiin arvovalintoihin pohjautuen.
Korkea luottamus ja vahva yhteys
Viime vuoden epävarmojen aikojen keskellä, tarve rakentaa vahva yhteys työntekijöihin on vain korostunut. Parhaiden Työpaikkojen johdon fokus on ollut omassa organisaatiossa, ja yhteisöllisyyttä on johdettu osana yrityksen kulttuuria. Parhaissa työpaikoissa ymmärretään, että voidakseen hyvin, ihminen tarvitsee yhteyttä muihin ihmisiin ja että luottamuksella ja aidoilla kohtaamisilla on merkittävä vaikutus yksilöiden ja tiimien suorituskyvylle.
Parhaissa Työpaikoissa on ymmärretty, että esihenkilötyössä on kyse mahdollisuudesta vaikuttaa syvällisesti ihmisten elämään ja auttaa heitä kehittymään kohti täyttä potentiaaliaan. Tavoitteena on rakentaa vahva luottamus, jotta ihmiset uskaltavat antaa parhaan panoksensa työhön ja ryhtyä aitoon yhteistyöhön.
Suomen Parhaat Työpaikat™ 2023 -lista ja raportti
Great Place To Work lähettää lämpimät onnittelut listalle sijoittuneille yrityksille. Jokainen Suomen Parhaiden Työpaikkojen joukkoon sijoittunut yritys toimii suunnannäyttäjänä suomalaiselle työelämälle. Nämä yritykset luovat itselleen määrätietoisesti kilpailuetua ja sitouttavat henkilöstöään johtamalla toimintaansa arvoihin perustuen sekä rakentamalla luottamukseen ja inhimillisyyteen pohjautuvaa kulttuuria.
Katso Suomen Parhaat Työpaikat™ 2023 -lista tästä.
Tutustu myös Suomen Parhaat Työpaikat™ 2023 -raporttiimme, jossa jaamme havaintomme siitä, kuinka johtamista lähestytään parhaissa organisaatioissa. Lataa raportti täältä.
Lisätietoja tutkimuksesta
Great Place To Work® on julkaissut Suomen Parhaat Työpaikat™ 2023 suomalaisen työn viikolla, 27. huhtikuuta. Listaa varten on tutkittu noin 150 organisaatiota Suomessa. Lista on jaoteltu kolmeen eri kokoluokkaan: pienten sarja (10-49 henkilöä työllistävät), keskisuurten sarja (50-249 henkilöä työllistävät), sekä suurten sarja (yli 250 henkilöä työllistävät organisaatiot). Suomen Parhaiden Työpaikkojen™ joukkoon voi päästä, mikäli organisaatio on ansainnut Great Place To Work -sertifioinnin™ listaa edeltävän vuoden aikana.
Lue lisää Great Place To Work -sertifioinnista ja listalle pääsyn kriteereistä.