
Savonia-ammattikorkeakoulu Oy
Työntekijöistä sanoo, että tämä on kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka.
Yrityksen esittely
Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista. Savonian visio on olla vastuullisesti vaikuttavin ammattikorkeakoulu. Savonia toimii strategiansa mukaisesti kestävän kasvun kumppanina ja osaamisen varmistajana. Monialaisen koulutustehtävän lisäksi Savonia tukee työ- ja elinkeinoelämän elinvoimaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan avulla. Kansainvälisyys on Savonian koulutuksessa ja tutkimus- ja kehittämistoiminnassa vahvasti mukana. Savonian tahtotilana on arvolupauksensa mukaisesti olla Suomen paras korkeakoulutyöyhteisö. Ympäröivän elinkeinoelämän ohella ammattikorkeakoulu palvelee yli 7000 opiskelijaa kuudella koulutusalalla. TKI-hankkeiden volyymi 15 miljoonaa euroa vuodessa. Savonian toimii kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savoniassa on monipuolisesti eri alan asiantuntijoita, mm. yliopettajia, lehtoreita, tutkimuspäälliköitä, erityisasiantuntijoita, TKI-asiantuntijoita, tutkimusinsinöörejä ja muuta korkeakoulupalveluiden henkilöstöä.
Henkilöstö
560
Toimiala
Opetus ja koulutus
Pääkonttori
Kuopio
Henkilöstö
Demografiset tiedot tässä osiossa (ikä ja työsuhteen kesto) ovat organisaation itse toimittamia.
Ikä
Työsuhteen kesto
Työntekijäkokemus
Trust Index™ -henkilöstötutkimuksella mitattu työntekijäkokemus verrattuna tyypilliseen suomalaiseen yritykseen.
Lue lisää93 % Savonia-ammattikorkeakoulun työntekijöistä sanoo yrityksen olevan kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka. Tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä vastaava luku on 38 %.
Lähde: Suomalaisen työelämän tila -tutkimus 2022 & Great Place to Work Trust Index -henkilöstötutkimus 2021-2022.
Täällä ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti riippumatta syntyperästä.
Johto luottaa, että ihmiset tekevät työnsä hyvin ilman jatkuvaa tarkkailua.
Työpanokseni on tärkeä.
Tänne on mieluisaa tulla töihin.
Olen ylpeä kertoessani muille työskenteleväni täällä.
Työntekijöiden kommentteja
"Savoniassa nähdään myös pienet arjen hetket tärkeiksi ja juhlistetaan erilaisia onnistumisia ja muita arkisia tapahtumia esim. kauneimmat joululaulut, vappu, pääsiäinen, erilaiset juhlat ja avoimet tapahtumat kampussydämessä, joihin voi osallistua henkilökunta ja opiskelijat. Lisäksi on erilaiset kahvitapaamiset johdon taholta, jolloin he ovat jalkautuneet henkilöstön kahvihuoneisiin. Myös johdon pitämät Zoom-kokoukset "Missä mennään; mitä meille kuuluu?"- tyyppisesti ovat olleet hyviä ja yhteisöllisyyttä lisääviä tapahtumia."
"Savonian henkilöstö koostuu oman alansa asiantuntijoista. Kunkin työntekijän osaamista arvostetaan ja henkilöstölle annetaan mahdollisuus myös kehittää työtään itselle sopivalla tavalla. Savonian yrityskulttuuri on rento, johto on helposti lähestyttävissä ja heillä on aito halu tehdä parhaansa hyvän työpaikkakulttuurin edistämiseksi."
Elämää Savonia-ammattikorkeakoulussa!


