Mercuria kauppaoppilaitos Oy

98%

Työntekijöistä sanoo, että tämä on kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka.

Yrityksen esittely

Mercuria on yksityinen liiketalouden alan oppilaitos, jossa työskentelee 63 opetusalan ammattilaista. Asiakkaitamme ovat nuoret peruskoulunsa päättävät opiskelijat sekä omaehtoisesti lisäkoulutusta hakevat, työelämässä olevat aikuiset. Mercurian missiona on kouluttaa osaavia liiketoiminnan ammattilaisia työelämän tarpeisiin. Visiomme mukaisesti haluamme tarjota opiskelijoillemme ja sidosryhmille odotukset ylittävän asiakaskokemuksen. Mercuriassa opiskelija on aina ykkönen. Kolme erilaista oppimisympäristöä mahdollistavat osaamisen hankkimisen yksilöllisesti, omaan tahtiin. Opiskelussa vaihtelevat lähi- ja verkko-opetus sekä työpaikalla tapahtuva oppiminen. Olemme edelläkävijöitä asiakaslähtöisissä oppimisympäristöissä, josta tunnustuksena Mercuria on saanut mm. ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon. Opetushenkilöstö muodostuu liiketoiminnan alan ammattilaisista. Laadukasta opetustyötä tukevat asiantuntijat, jotka luovat edellytykset Mercurian toiminnalle.

Henkilöstö

63

Toimiala

Opetus- ja koulutusala

Pääkonttori

Vantaa

Henkilöstö

Demografiset tiedot tässä osiossa (ikä ja työsuhteen kesto) ovat organisaation itse toimittamia.

Ikä

Työsuhteen kesto

Työntekijäkokemus

Trust Index™ -henkilöstötutkimuksella mitattu työntekijäkokemus verrattuna tyypilliseen suomalaiseen yritykseen.

Lue lisää

98 % Mercuria kauppaoppilaitoksen työntekijöistä sanoo yrityksen olevan kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka. Tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä vastaava luku on 38 %.

Lähde: Suomalaisen työelämän tila -tutkimus 2022 & Great Place to Work Trust Index -henkilöstötutkimus 2021-2022.

100 %

Tavat joilla vaikutamme yhteiskuntaan, ovat minusta hyvät.

100 %

Uskon, että johto irtisanoo henkilöstöä vasta viimeisenä vaihtoehtona.

98 %

Täällä ihmiset juhlistavat erityistapahtumia.

98 %

Tämä on fyysisesti turvallinen työpaikka.

98 %

Täällä ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti riippumatta syntyperästä.

Työntekijöiden kommentteja

"En ole koskaan aiemmin saanut vastaavanlaista vastaanottoa uudessa työpaikassa. Minut otettiin vastaan lämpimästi, tukien työssä alkuun ja rohkaisten uusiin haasteisiin. Erityismaininta äärimmäisen hyvin järjestetystä perehdytyksestä sekä laitteiden (tietokone ja puhelin yms.) asennuksesta sekä IT-tuesta muutoin. Mercurialla virheistä ei syyllistetä, vaan autetaan rohkaisevasti eteenpäin. Jokaista kehutaan tasapuolisesti hyvin tehdystä työstä tai jossain muussa asiassa onnistumisesta. Haastavista asioista saa sanoa ääneen ja tulet aina kuulluksi. Sinua myös tuetaan asian selvittämisessä, eikä jätetä yksin murehtimaan. Koen työympäristöni turvalliseksi niin sosiaalisessa kuin fyysisessäkin mielessä. Minulla on tilaa olla minä ja toteuttaa itseäni ja työtäni omalla tavallani."

"Matala hierarkia, johtoa on helppo lähestyä ihan missä asiassa vaan. Jopa vaikka päivän vitsillä. Hyvät edut lääkäriin, hierontapalveluihin ja liikunta- ja kulttuurietuihin. Kahvi ja pullatarjoilua ja joskus yhteisiä lounaita. Työsuhdepuhelimien ja kannettavien tietokoneiden käytössä oleva ICT-tukipalvelu on korvaamatonta! Omat työhuoneet ja sähköpöydät! Työpaikalla on hyvin kotoisa fiilis usein, työympäristö on rauhallinen ja ihmiset ympärillä kivoja."

Elämää Mercuria kauppaoppilaitoksessa!